Lyhyesti sanottuna, vihaan kalaa. Ja tällä hetkellä elämä tuntuu varsinaiselta kalasopalta. Päässä uiskentelee paljon ajatuksia. Ne liittyvät paljolti syömiseen, itsetuntoon, jaksamiseen, talouteen (siihen että se on kuralla) ja siihen rakastanko vielä sitä ihmistä, jota kaksi vuotta olen niin palavasti rakastanut.  Nyt tuntuu etten tunne itseäni, en tiedä mitä tunnen, enkä tiedä mitä haluaisin tuntea. Mitä haluan nyt ja mitä haluan tulevaisuudessa. Haluaisin niin kovin jakaa tään koko sopan jonkun kanssa, jonkun joka ei tuomitse onnetonta keittotaitoani. Haluaisin niin kovin kaataa tään koko keiton jonkun toisen lautaselle ja toivoa, että se ei ole liikaa.
Tai sitten tää kalasoppa vettyy ja vettyy, kunnes kattila läikkyy ja kaatuu kiehuen ja polttaen jonkun/kaikkien käsivarsille.

Tiedän että ongelmilla on taipumus paisua, kun niitä pyörittelee yksin päässään. Toivottavasti nytkin on käynyt niin.